·:[ Kumarrun teatraalisesti kuiskaten lähemmäs ]:·
• • • • •

Meinasi mennä puurot väärään kurkkuun aamulla, kun avasin Hesarin. “Metsäyhtiö UPM vähentää tuhansia työpaikkoja Suomesta”. Voikkaan tehdas, yksi kone Kuusankoskella, sellutehdas ja yksi paperikone Valkeakoskella, lisäksi irtisanomia muilla paikkakunnilla. Pahin kohde on Voikkaan paperitehdas, joka sulkeutuu kokonaan.

Tämä asia tuskin muuten juuri minua hetkauttaisi, mutta sattumoisin lähisukuni haarautuu tällä hetkellä kahtaalle Suomen maassa, Tampereen ja Kuusankosken seutumille. Kuusankosken seutumilla, tarkkaan sanoen Voikkaalla, asuvat isovanhempani ja lähiseuduilla myös serkkuni, joten olen viettänyt aika monia kesiä siellä. Serkkujeni isä itse asiassa on kyseisessä Voikkaan tehtaassa töissä, joten heillä ei liene kovin iloiset tunnelmat.

Silmiini osui sisäsivujen otsikko “Pesonen tappoi kaupungin”, Voikkaan paperitehtaan pääluottamusmiehen kommentti saneerauksesta. Lause on niin totta kuin vain voi olla. Voikkaa on rapistunut, vanhentunut, kallioinen paikka, jossa asuu vain vanhuksia, työttömiä ja paperitehtaan työtekijöitä. Neljä-, kolmekymmentä vuotta sitten Voikkaa oli elinvoimainen asuinpaikka, silloin kun äitinikin vielä asui siellä. Kehitys kuitenkin kääntyi päinvastaiseksi, ja Kuusankosken keskusta alkoi viedä palveluja, jolloin tietenkin Voikkaan palvelut lamaantuivat. Käytännössä tehdas on ollut tärkein tukipilari.

Voikkaalla kävellessä kuolevan kehityksen huomaa hyvin selvästi. Kyseessä ei ole vain pieni paikka, vaan pieni paikka, joka joskus oli suurempi. Talot ovat vanhoja ja rapistuneita, samoin asfalttitiet. Kivetykset ovat hajalla. Lisäksi monessa kohtaa tiet ovat vinoja ja kaltevia, kävelytiet kapeita. Kivetyksien rikkinäisistä väleistä puskee heinää ja voikukkia, ja syksyllä kaikkialla on keltaisia ja punaisia vaahteranlehtiä. Tähän päälle kuuluu tehtaan jatkuva humina. Varsinkin isovanhempieni talon lähialue on juuri tällaista. Huminankin kuulee hyvin selvästi. Kalliota, epätasaista maastoa, vaahteroita ja kirsikkapuita, hajonnutta asfalttia, etanoita. Voimakkaasti virtaavalle Kymijoelle ei ole kuin puolen kilometrin matka alamäkeen. Pyörteet ovat niin vahvoja joen reunamallakin, että pienenä ei uskaltanut melkein irrottaa kättään laiturista tai puunoksasta. Kyllä, rakastan Voikkaata. Ehkä juuri johtuen siitä melankolisesta ja toisaalta rauhaisasta mielikuvasta, joka minulle tulee aina, kun ajattelen paikkaa.

1400 työtöntä Kuusankoskella, kertoo HS, nyt tulee lisää 1100. Vuonna 2004 asukkaita on ollut 20 392, joten työttömyysaste noussee aika korkeksi.

Pari nostalgista kuvaa viime kesältä, kun kävimme Villen kanssa rentoutumassa mummolassa. Kymijoen rannalla. En tiedä tarkalleen, mikä hyljätty rakennus on aikoinaan ollut.